Mistä aloitan?

27.08.2021

Ehkä paras neuvo on: valitse yksinkertainen työ

Aloita mahdollisimman helpolla. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten ole armollinen itsellesi ja ota aikaa opetteluun. Käsialasi kehittyy tekemisen myötä, joten toisto on kaiken a ja o. 

Valitset sitten seinävaatteen, amppelin, korvakorut tai vaikka tuttinauhan niin aloita yksinkertaisista solmuista ja kuvioista. Esimerkiksi tavallinen riippuamppeli on kiva työ aloittaa, koska se on mahdollista tehdä pienellä työmäärällä. Voit valita mallin, jossa toistuu sama solmu, jolloin saat tekemisen varmuutta ja käsialasi muuttuu tekemisen myötä tasaisemmaksi.

Internet on pullollaan erilaisia ohjeita! Kannattaa kokeilla ohjeiden mukaan tekemistä alkuun. Kovinkaan moni ei heti alkuun ole uusia tuulia pursuava ideanikkari vaan useimman meistä täytyy lähteä alkutekijöistä liikkeelle. Omat ideat ja ajatukset kehittyvät ajan myötä. Sekin on ihan ok, että tekee aina mallista. Niinhän villasukkia ja -paitojakin tehdään :) Kunhan muistat ettet tee kopioita myyntitarkoitukseen.